Kuten olen jo aiemmin maininnutkin, työmatkani on reilut kuusi kilometriä suuntaansa. Se menee pyörällä ihan mukavasti ja viihtyisästi – jos vaan on hyvä sää.

Tänään ei ollut hyvä sää. Aamulla vettä satoi ihan kunnolla, ei siis mitään tihkua, vaan ihan oikeita pisaroita ja sen verran, että ilman sadevaatteita ei kannattanut liikkeelle lähteä. Onneksi minulla on armas musta kumipukuni, eli kunnollinen sadetakki ja kunnolliset sadehousut. On minulla hyvät kumisaappaatkin, mutta hetkellisessä mielenhäiriössä ajattelin, että "enhän minä kävele, vaan pyöräilen, joten pärjään kyllä ihan hyvin tennareilla".

Kuka osaa päätellä, mitä tapahtuu, kun vesi valuu sadehousun lahjetta pitkin alas? Huomasin tennarisuunnitelmani heikon kohdan jo parinsadan metrin pyöräilyn jälkeen, ja lopulta en keksinyt muuta kuin lahkeiden kääntämisen. Tässä vaiheessa nilkkani ja kenkäni olivat jo melko hyvin kastuneet, eikä sillä lahkeiden kääntämisellä ollut juuri muuta vaikutusta kuin se, että kenkiin valui vettä harvemmin mutta kerralla enemmän.

Onneksi minulla on töissä sisäkengät, mutta sukat piti pistää patterille kuivumaan. Iltapäivään mennessä tennarit olivat kutakuinkin kuivuneet, ja kotimatkalla ei enää satanut. Opinpahan olemaan aliarvioimatta kumppareiden tarvetta.

Tämähän on siitä kiva meemi, että sen voi tehdä monta kertaa, eli aina, kun saa uudet sanat. Tämänkertaiset ovat siis Paulta.

Ruoka on joinain päivinä välttämätön paha, joinain päivinä taas mukava harraste. Ensiksimainittua se on silloin, kun en millään jaksaisi vaivata päätäni sillä, mitä laittaisin ruoaksi, mutta ihmisen on kuitenkin pakko syödä jotain päivittäin, ja vieläpä useasti. Näinä päivinä sorrun yleensä joko pakastepizzaan tai sitten ihan vaan leipiin / muroihin / muuhun helppoon (ja epäterveelliseen), jolla saa vatsan hiljenemään. Silloin kun minulla on aikaa ja energiaa, keskityn kokkaamiseen ihan kunnolla, ja silloin ruoka on kiva juttu, sen parissa voi askarrella pitkän kaavan mukaan viihtyisästi. Lisäksi on aina nautinto syödä hyvää ruokaa, vaikkei sitä itse olisikaan kokannut. Myös ystävien kanssa kokkaaminen on hyvää ajanvietettä. Ja joskus ruoka on vaan kivaa katseltavaa; osasyy siihen, miksi keräilen keittokirjoja.

Bloggaus jaksoi innostaa minua paljon enemmän silloin kun sen aloitin, mutta silloin minulla ei tuntunut olevan juurikaan elämää. Ennen Falmista kirjoitin ensin kotisivuilleni muutamia raportinluonteisia katsauksia elämääni, ja sen jälkeen käytin LJ:tä. Falmiksen perustin keskellä ensimmäistä työttömyysvuottani, ja tämä näkyy alkuaikojen päivitystahdista vallan hyvin. Yliopisto-opiskelun myötä tuli sitten aloitettua Biologiblogi, ja olihan minulla jossain vaiheessa se Bittivuodossa ollut nörttäysblogikin. Ensimmäinen LJ-tili muuntui kuolaavaksi fanityttöblogiksi ja aivan viimeisenä kuvaan on tullut Ituhipin köökkiloki. Tällä hetkellä siis neljä blogia, joista Biologiblogi alkaa kyllä olla menneen talven lumia. Vaikkei minulla olekaan viime aikoina ollut paljoa aikaa kirjoitella, välillä tekisi kuitenkin mieli perustaa jälleen uusi blogi. Onneksi en keksi tarpeeksi hyvin kantavaa aihetta. Ehkä kannattaisi siis vain keskittyä näihin jo olemassaoleviin blogeihin ja yrittää kommunikoida niiden kautta hieman enemmän. Kommunikaatioon minä siis blogeja eniten käytän, kuulumisten vaihtoon ja muuhun vastaavaan. Olennaista etenkin silloin, kun haluaa pitää yhteyttä ihmisiin, jotka eivät irkkaa / mesetä (usch, käytin tuota sanaa) päivittäin.

Luonto oli aiemmin paljon lähempänä sydäntäni kuin nykyään. Lapsena ja teini-iässä tykkäsin kovasti mönkiä milloin missäkin pusikossa, partioharrastuksen myötä ja muutenkin. Biologian opiskelun myötä tuli oltua maastossa hieman eri näkökulmasta kuin aiemmin partiossa. Loppujen lopuksi olen päätynyt sisätiloissa viihtyväksi ihmiseksi, jonka saa ehkä ulos raittiiseen ilmaan, jos ei sada tai ole kylmä, mutta ajatus ihan kunnolla maastoon lähtemisestä tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja epämukavalta. On vaikea uskoa, että olen joskus pystynyt yöpymään tulilla... Joka tapauksessa luonto on minulle edelleen tärkeä, en suhtaudu siihen missään nimessä välinpitämättömästi. En vain tunne järisyttävän suurta hinkua lähteä metsään ruokkimaan hyttysiä tai hirvikärpäsiä. Pyrin kuitenkin huomioimaan ympäristöseikat jokapäiväisessä elämässäni.

Elokuvat ovat kiinnostaneet minua niin pitkään kuin muistan. On ihana päästä leffateatteriin, ja hyviä elokuvia voi katsoa uudestaan ja uudestaan – niin pitkään, että osaa repliikit ulkoa. Fanityttöilyni taitaa ensisijaisesti liittyä elokuviin / näyttelijöihin. Bändit ja muusikot sekä kirjailijat ja kirjat saavat toki myös huomiota osakseen, mutta elokuvaskene on se, joka minua eniten kiehtoo. En ehkä jonottaisi lippua suosikkibändini keikalle (osittain johtuu ehkä siitä, ettei Miljoonasateen keikkalipuista tarvitse juuri taistella), mutta olen ollut jonottamassa elokuvan ensi-illan lippuja useampaankin otteeseen. Katson leffoja mielelläni, ja usein käy niin, etten osaa lopettaa ajoissa (mitä minä siitä kohtuullisuudesta aiemmin kirjoitin), vaan palan halusta katsoa useamman leffan putkeen (viime yönä meni kolme). Leffamaratonit ovat myös mielestäni oivallista ajanvietettä, valitettavasti kovin moni muu ei tunnu jakavan tätä käsitystä kanssani.

Tampere tuntuu henkisesti eniten kotikaupungiltani, vaikka Jyväskylästä olenkin kotoisin. Kotoa muutettuani asuin Tampereella ensimmäiset kuusi vuotta, noin 16-vuotiaasta noin 22-vuotiaaksi. Kasvoin Tampereella teinistä nuoreksi aikuiseksi, ja kyseiseen kaupunkiin liittyy monia, niin monia muistoja ja tärkeitä tapahtumia. Lisäksi Tampere on kaupunkina juuri passeli. Se on sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni. Sillä on maantieteellisesti hyvä, keskeinen sijainti. Sieltä löytyy ihania kahviloita, kauppoja ja ravintoloita (hmm, ihan kuin olisin jo kertonut tämän). Se on kutsuva ja puoleensavetävä paikka. Vielä joku päivä palaan sinne.

Vastaa kommentoimalla "Sanoja!", niin annan viisi sanaa, jotka muistuttavat minua sinusta. Tee sitten blogiisi merkintä, jossa selität, mitä kyseiset sanat sinulle tarkoittavat.

Sain sanat Annilta.

CSC on lyhenne sanoista Crazy Sexy Cool, joka oli 2000-luvun alussa vetämäni liveroolipelikampanjan nimi. Pelejä pelattiin neljä, ja viidettä suunniteltiin kovasti. Kuka tietää, ehkä sekin vielä pelataan, ainakin minulle aina tasaisin väliajoin tulee hillitön larpinkirjoitus- ja järjestyshinku. Muita kuin CSC-larppeja en koskaan järjestänyt, ja muutenkin larppasin melko harvakseltaan. Suurella haikeudella CSC-pelejä muistelen, mutta niistä alkaa olla niin pitkä aika (joopajoo, viimeisestäkin on kohta seitsemän vuotta), että mahdollisesti aika kultaa muistot. Mutta tulipahan todettua jo tuolloin, että olen aika hemmetin hyvä organisoimaan asioita.

Oulu on tämänhetkinen asuinkaupunkini, tänne muutosta on parin kuukauden päästä kulunut kuusi vuotta. Kun lähdin Tampereelta, olin oikeastaan ihan iloinen siitä, että pääsin täysin uusiin ympyröihin. "Muutan Ouluun ja ryhdyn erakoksi" oli lause, joka saattoi kiukuspäissä päästä suustani, jopa ennen kuin olin edes hakenut opiskelupaikkaa Oulun yliopistosta. Tänne sitten päädyin, ja ensimmäinen opiskeluvuosi menikin melko erakkomaisissa tunnelmissa. Vähitellen tutustuin opiskelukavereihin, kenttäkurssikesät kun hitsaavat ihmisiä aika hyvin yhteen. Lopulta tuli löydettyä uusia ihmisiä myös opiskeluympyröiden ulkopuolelta, ja tätä nykyä minulla on ihan kohtalaisen hyvät sosiaaliset ympyrät tälläkin suunnalla Suomea, vaikka edelleen kaipaan muutamia tärkeitä eteläisemmästä Suomesta, ja toivon, että voisin heitä tavata useamminkin. Tämän vuoksi olen arviolta viimeiset pari vuotta puhunut muuttamisesta takaisin Tampereelle, mutta se nyt sitten taitaa kuitenkin venähtää ainakin muutaman vuoden päähän, jos/kun saan Oulusta töitä, ja kun Jyrilläkin on täällä työpaikka. Ei tähän maailmanaikaan oikein kannata lähteä loikkimaan tyhjän päälle. Eikä Oulussa kaupunkina mitään vikaa ole, tämä on oikeastaan ihan viihtyisä paikka. Maantieteellinen sijainti vaan kusee: etelämmäksi on pitkä, aikaavievä ja kallis matka (ja sama toiseen suuntaan) ja suuri osa vuodesta on kovin kylmää ja pimeää. Lisäksi toivoisin edelleen pieniä parannuksia Oulun palvelutarjontaan; esim. Tampereelta löytyy monta ihastuttavaa kauppaa, kahvilaa ja ravintolaa, joiden kaltaisia saisi täältäkin löytyä.

Slash on löytö 2000-luvun alkupuolelta, taitaa ajoittua ensimmäiseen työttömyysvuoteeni ravintolakoulun jälkeen. Voisi sanoa, että slash on pelastanut minut kliseisen romanttisilta kioskipokkareilta. Tosin en minä niitä varmaan lukisi, vaikken slashistä tietäisikään. Lisäksi slashin kautta aukeaa mukavia uusia ulottuvuuksia täysin asiallisiin koko perheen elokuviin.

Namikeitto, totesi Anni, ja oletan, että se viittaa tähän. Kyseinen keitto on todiste siitä, että pystyn minäkin joitain ruokia syömään monta päivää putkeen, vaikka yleisesti ottaen saman ruoan syöminen alkaakin tympiä minua hyvin nopeasti. Lisäksi tämän reseptin myötä löysin itsestäni ruoantuputtajan, joka herkullista ruokaa maistettuaan haluaa, että kaikki muutkin saavat siitä osansa.

Internet on ystävä ja vihollinen. Täysin ilman sitä en varmastikaan tulisi toimeen (harva nykyään varmaan tulee), mutta toisaalta on hetkiä, jolloin toivon, etten olisi koskaan mokomasta keksinnöstä kuullut. Minulla on paha tapa koukuttua tekemään miellyttäviä asioita, oli kyse sitten hyvästä kirjasta, neulomisesta, elokuvien tai tv-sarjan katselusta tai vaikkapa nukkumisesta. En ilmeisestikään tunne kohtuutta, vaan ajatusmallini on "vielä tämä luku, muutama kerros, yksileffa, yksi jakso, viisi minuuttia". Netissä roikkuminen tuottaa selkeästi mielihyvää, ja on lisäksi hyvä keino paeta todellisuutta, kuten vaikka keittiössä lojuvaa kauhistuttavaa tiskivuorta. Tilanne on ollut huonoin niinä aikoina, kun minulla ei ole ollut mitään päivärutiinia eikä mitään pakottavia asioita hoidettavana. Tästä on seurannut se, että olen saattanut istua kokonaisia päiviä netissä. Ei hyvä. Töissä käyminen rajoittaa netissä roikkumista melko tehokkaasti, koska saatan iltaisin olla niin väsynyt, etten viitsi edes pistää konetta päälle. Tällä hetkellä tilanne netinkäyttöni suhteen on siis huomattavasti parempi kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Kohtuukäytössä pysyttely vaatii kuitenkin keskittymistä.

Jopas, Internetistä on sanottavaa jopa toisen kappaleen verran. Sillä on nimittäin ollut hyvin suuri rooli sosiaalisen verkostoni muodostamisessa. Ilman nettiä en olisi varmaan koskaan tavannut Jyriä, vaikka asummekin samassa kaupungissa. Netin kautta (joko suoraan tai välillisesti) elämääni tulleita ihmisiä ovat myös Pau, Riikka ja Vesa sekä moni vapaaehtoislapseton oululainen. Itse asiassa, ilman nettiä minulla ei varmaan olisi muita oululaisia kavereita kuin bilsalaisia. Ilman nettiä en myöskään pitäisi muilla paikkakunnilla asuviin ystäviini yhteyttä edes senkään vertaa mitä nyt.

Kerrankin haaste, johon tarttuminen on helppoa: Norpatti haastoi kanssabloggaajansa julkaisemaan itsestään koulukuvasarjan. Helppoa tämä on siksi, että joskus muinoin minulla oli kotisivuillani ihan oma osio koulukuville, kommentteineen. Aion olla laiska ja kopioida sen suoraan tähän. Osa lukijoistani on siis valitettavasti jo nähnyt tämän materiaalin aiemmin.

( Yearbook 1988-1999 )

Noin, siinäpä autenttista materiaalia historian kätköistä, kuvatekstejä myöten. En nähnyt mitään syytä muokata niitä siitä, mihin muotoon ne aikoinaan naputtelin.

Sain äkillisen tarmonpuuskan ja sen sijaan, että olisin kohdistanut sen tiskivuoreen, kävinkin läpi kylpyhuoneen kaapit ja hyllyt ja heitin menemään kaiken sellaisen kosmetiikan, jota en ihan oikeasti enää tule käyttämään. Riikka oli kylässä ja sain pari purkkia ujutettua parempiin hoteisiin, mutta eteisessä on nyt yksi ääriään myöten täynnä oleva muovipussi (ei onneksi ihan sellainen peruskauppakassin kokoinen vaan ihan hitusen pienempi) odottamassa pääsyä roskiin.

Nyt ei edes puhuta mistään purkinpohjista, vaan roskiin menee myös kohtalaisen täysiä puteleita. Heräteostoksia, "hyviä tarjouksia", jotain minkä kuvittelin toimivan... Ja melkeinpä kaikki pois heittämäni oli jo auttamattomasti vanhentunuttakin. Tähän päälle vielä se, että lähes kaikessa oli parabeeneja ja esim. rasvoissa järjestään mineraaliöljyä – raaka-aineita, joita olen alkanut kartella.

Kyllähän siinä tietenkin aikansa kestää, että ihminen löytää ns. luottotuotteet, ja sen jälkeen voikin sitten ostaa aina samaa ja käyttää purkit tyytyväisenä loppuun saakka. Tosin meikkien kohdalla en yksinkertaisesti käsitä, kuinka kukaan ikinä ehtii käyttää ainuttakaan meikkiä loppuun, sen verran isoina annoksina niitä myydään. Yritän sitten muistuttaa itselleni, että toisin kuin monet muut, minä en meikkaa päivittäin, enkä edes viikoittain – hyvä jos kerran kuussa pistän vähän maalia naamaan. Saisin siis varmasti meikit kulutettua loppuun, jos käyttäisin niitä ahkerammin. Saattaisi kuitenkin päästä halvemmalla, jos kävisi hakemassa bilemeikin kosmetologilta naamaan niinä harvoina kertoina, kun sitä kaipaa.

Meikkipussini sisältöä en tosin vielä karsinut rankalla kädellä, mitä nyt heitin pari ikivanhaa ripsaria ja yhden meikkivoiteen menemään. Ei minulla ole varaa uusia koko settiä kerralla, eikä osa meikeistä (rajauskynät, luomivärit, huulikiilto) ole edes osoittanut mitään vanhenemisen merkkejä, vaikka niistä onkin päiväys taatusti mennyt. Uusi meikkivoide taitaa olla akuutein hankittava, ja alan kallistua luontaiskosmetiikan ja etenkin Dr. Hauschkan kannalle. Aiemminhan olen ostanut meikkini Body Shopista, mutta heidän tuotteissaan tuppaa olemaan parabeeneja.

Yritän lohduttautua sillä, että suuri osa roskiin lentävästä kosmetiikasta on kuitenkin halpismerkkejä, markettikamaa. Rahallisesti menetys ei siis ole sietämätön, mutta kyllä silti kirpaisee heittää pois niin paljon käyttämättä jäänyttä tavaraa. Ehkäpä pahin esimerkki taisi olla yksi vartalonkuorintavoidepurkki, jonka olin ostanut alekorista Tokmannilta. Oli niin halpaa, että ostin kaksi purkkia. Arvatkaa, ehdinkö ikinä edes avata sitä toista, ja se vanheni viime vuoden elokuussa.

Jos joku muuten voi käyttää Freemanin vadelma-manteli-kiivi-kuorintapesuainetta (sisältää ainakin niitä parabeeneja, mutta on sentään eläinkokeetonta), niin täältä löytyisi täysi tuubi, jonka ostin viime vuonna Zeppeliinissä käydessäni, kun Halpa-Hallissa tuli niin hyvä tarjous vastaan, että "voihan sitä nyt ostaa varastoon, vaikka on edellistäkin vielä jäljellä, kun kyllähän se kuitenkin sitten tulee käytettyä".

Minun pitäisi oikeasti levittää nuo purkit ja tuubit lattialle, ottaa niitä kuva ja katsoa sitä aina, kun tulee kosmetiikkaosastolla ostoimpulssi. Ihan oikeasti täytyy keskittyä hankkimaan nyt vain sellaista kosmetiikkaa, jonka ihan oikeasti myös käyttää loppuun; etenkin jos aion jatkossa sijoittaa luontaiskosmetiikkaan, niin niillä hinnoilla ei enää oikeasti mitenkään päin kannata jättää tuotteita vajaakäyttöisiksi.

Eihän sitä ihminen edes kovin paljoa kosmetiikkaa tarvitse. Tai no, tarvitseminen on aina suhteellista, pelkällä saippuanpalalla ja hammastahnallakin pärjää aika pitkälle. Joskus muinoin suurinpiirtein yritinkin luottaa pelkkään shampoo-saippua-perusvoide-hammastahna-dödö -komboon, mutta etenkin viime aikoina olen luisunut siihen "ohjekirjan" mukaiseen bjuutiboksin sisältöön. Löytyy nimenomaan kasvoille tarkoitettu puhdistusaine, meikinpoistoon tarkoitettu aine, kasvovesi, kostusvoide, kuorintapesu. Onhan näitä siis aiemminkin kaapista löytynyt, mutta nyt olen jopa oppinut käyttämään niitä rutiininomaisesti. Olen myös ihan kivasti saanut aloitettua tämän luontaiskosmetiikkaan siirtymisen: kaikki naaman puhdistukseen ja kosteutukseen käyttämäni aineet ovat Laveralta, kasvovesi tällä hetkellä Melvitalta, aiempi oli Providalta. Löytyy myös Laveran huulirasva ja hiusten tehohoitoaine sekä Primaveran suihkusaippua. Ja jos hintoja vertaa vaikkapa Body Shopin hintoihin, niin ei tämä sen kalliimmaksi tule, joten taloudellisessa mielessä ei paljoa hetkauta.

Meneepä tämä taas tyttöilyjaaritteluksi. En taida edes aloittaa siitä, kuinka olen myös innostunut kynsien huoltamisesta muutenkin kuin pureskelemalla ja olen jopa hankkinut *gasp* kynsilakkoja (jotka eivät tietenkään ole luontaiskosmetiikkaa nähneetkään...).

Niin joo, ja aiemmasta sepustuksesta voinee myös päätellä sen, että kasvojen öljypuhdistus on meikäläisen kohdalla historiaa. Ongelmaksi muodostui ihon riittävä kosteutus, minkä myötä lopulta jouduin palaamaan kosteusvoiteiden käyttäjäksi, ja sitten sitä tuli hankittua puhdistusgeeliä ja siinäpä se idea sitten menikin. Toisaalta ihoni on tällä hetkellä aika hyvässä kunnossa, joten kaipa se "oikea ihonhoitoon tarkoitettu kosmetiikka" toimii. Uskon myös, että kolmen käyntikerran ultraääni-ihonpuhdistuskuurilla saattoi olla omat vaikutuksensa.

Pitäisi ehkä kirjoittaa tähän loppuun joku tiukka yhteenveto, jossa olisi syvällistä sanomaa, mutta tällä aihepiirillä se on aika haastavaa. Tyydyn toteamaan, että pyrin parantamaan tapani ja vastaisuudessa harkitsemaan moneen kertaan, ennen kuin teen kosmetiikkahankintoja (olen kyllä oikeastaan jo tehnytkin tätä, sopivaa kosteusvoidetta ei löydetä päivässä eikä edes kahdessa), jotta hankkisin vain sellaisia mömmöjä, joita sitten myös käytän. Ja jos huomaan, etten käytä, niin pyrin sitten samantien kauppaamaan tuotteen jollekulle, jolla on sille käyttöä, ettei se menisi täysin haaskuun.

Eilen pääsimme töissä nauttimaan sähkökatkosta. Se ei suinkaan aiheutunut mistään ukkossäästä tai muusta myrskystä, ilma oli ihan nätti. Ei, kaupungintalon kyljessä kaivurillaan kuopsuttavat työmiehet osuivat turhan lähelle jotain sähkökaapelia ja pimensivät aika monta rakennusta siinä ympärillä. Sitä huomaa hyvin nopeasti, kuinka riippuvainen sitä onkaan sähköstä, kun on hankala keksiä työtehtäviä, joita voisi ilman sähköjä tehdä, ja sen jälkeen hoksaa, että eihän tässä onnistu asiakkaiden rahastaminenkaan. Ennen kuin oli selvillä, kuinka pitkään katko kestää (ei se lopulta kestänyt kuin puolisen tuntia), alettiin jo miettiä, pitäisikö tulevia aikoja alkaa peruuttamaan, siis ainakin sellaisista hoidoista, joissa tarvitaan sähköä. Vaan milläs perut aikoja, kun asiakasrekisteriin ei pääse käsiksi, kun ei ole tietokonetta – ei siis ole mitään tietoa, kenen ajat pitäisi perua.

Tänään töissä tein melko pitkälti valmiiksi elämäni toisen avustavan kirjanpidon. Jänniä nuo numeroiden pyörittelyt ja tositteiden järjestelyt. Kunpa vaan ymmärtäisin vielä hieman enemmän tuosta kirjanpidosta noin yleensä, niin pääsisin kuvioihin paremmin sisälle. Mutta ehkäpä se tietämys kokemuksen myötä karttuu.

Kela on yllättänyt minut parin viime päivän aikana kahdesti, positiivisella tavalla. Ensin tuli päätös asumistuesta, asumistuen tarkistuksen vuoksi. Kas kummaa, asumistukeni määrä on ensi kuun alusta vajaat 8 euroa enemmän kuin tähän asti. Ilmeisesti jokin indeksikorotus. Tänään sain sitten vihdoin tutustuttua siihen korkoavustushakemukseen, ja hämmennyin suuresti, kun tajusin, että lomakkeessa on vain yksi sivu, ja koska veronalaiset tuloni helmi-toukokuulta ovat koostuneet pelkästään Kelan tuista (työmarkkinatuesta siis), minun ei tarvitse liittää hakemukseen mitään todistuksia tuloistani. Eikä siihen tarvitse siis liittää mitään muutakaan, koska haen avustusta etukäteen, pankille maksettavaksi. Kelalta on siis mahdollista hakea tukea yhdellä ainoalla paperilla, johon ei tarvita kuin muutama hassu tieto, eikä välttämättä ainuttakaan liitettä. Käsittämätöntä.

Tein tänään kirpparilla löytöjä, kolme esinettä eurolla kappale. Hankin kaksi 70-lukulaisen oloista vihreää norjalaista pientä kahvikuppia, sopivat hyvin espressokupeiksi. Niissä on korva vaakatasossa, mikä on kummallista. Lisäksi vastaan tuli Breakfast at Pluto -DVD, jonka toivon olevan aito eikä piraatti (ei se piraatilta vaikuttanut, mutta olen erehtynyt aiemminkin).

Loppuun vielä nettisarjakuvasuositus: FreakAngels, Warren Ellisin ja Paul Duffieldin tulevaisuuteen sijoittuva luomus, joka kertoo 12 oudoilla kyvyillä varustetusta nuoresta, jotka elävät suuren tuhon jälkeisessä Lontoossa. Päivittyy perjantaisin.

Melkeinpä kaikki ovat varmaan jo nähneet sen videon, jolla Snowball-niminen kultatöyhtökakadu jammailee Backstreet Boysien tahtiin.

Vaan kuinka moni tiesi, että kyseisen videon myötä Snowball sai myös biologit kiinnostumaan tanssitaidoistaan.

Study Finds Snowball Can Really Dance

Oikeasti, tuosta linnusta on tehty ainakin kaksi tieteellistä julkaisua:

• Patel, AD, Iversen, JR, Bregma, MR & Schulz, I (2009) "Experimental Evidence for Synchornization to a Musical Beat in a Nonhuman Animal," Current Biology


• Schachner, A, Brady, T, Pepperberg, I & Hauser, M (2009) "Spontaneous Motor Entrainment to Music in Multiple Vocal Mimicking Species," Current Biology

Ei meilläpäin harjoitettu biologinen tutkimus vaan koskaan noin jännää ole, plääh.

Eilinen kauppareissu sai positiivisen vivahteen, kun kassa ei antanutkaan toisesta salaatinkastikepullosta alennusta, joka siitä olisi hyllyssä olleen tarjouslapun mukaan pitänyt saada. Piipahdus Euromarketin infossa johti siihen, että koko puteli meni hintatakuun piikkiin, eli sain sen ilmaiseksi. Kyllä kannatti mennä valittamaan 30 sentin vuoksi.

Kyseinen Felixin hunaja-sinappikastike sopii oivallisesti lounassalaattini kanssa. Olen reilun viikon ajan syönyt pelkkää salaattia. "Pelkkää" siis siinä mielessä, että olen korvannut lämpimät ateriat ruokaisilla salaateilla. Viikonloppuna söin tosin soijanakkeja, kun grillailtiin, mutta muuten kaikki varsinainen ruoka on ollut salaattia. Yhdistelmäksi on vakiintunut (varhais)kaali, herne-maissi-paprika -sekoitus, tuore paprika (punainen / oranss), ananas, proteiinipasta (sellaista erityisen proteiinipitoista pastaa, jota myydään tosiaan tuolla nimellä), valmiiksi marinoitu tofu, aurinkokuivattu tomaatti ja cashewpähkinät. Valmistuu paljon nopeammin kuin lämmin ruoka, ei tuota yhtä paljon tiskiä eikä jäähdy, kun joudun lounastauollani vastailemaan puhelimeen tai loikkimaan asiakaspalvelutehtäviin. Ja kohtapuoliin voin lisätä sekoitukseen sinimailasen ituja, kun pitkästä aikaa jaksoin niitä idättää ja satsi on kohta valmis.

Osallistuin tänään yhteisöllisen musiikkipalvelun käyttäjätestiin, pääasiallisesti ilmaisen elokuvalipun innoittamana. Ihan näppärän oloinen palvelu, mutta oikeastaan enemmän kiinnosti se Nokian N810, jolla palvelua käytettiin. Etenkin kosketusnäyttö vaikutti todella miellyttävältä käyttää (ja varmaan hajoaisi heti kättelyssä). Mutta eipä tuollaiseen kai kuitenkaan rahojaan kannata laittaa, kun miniläppäreitä saa kutakuinkin samaan hintaan.

Testauksen jälkeen poikkesin Akateemiseen kirjakauppaan etsimään Stieg Larssonin Män som hatar kvinnor -kirjaa, jota en aiemmin ollut Suomalaisesta kirjakaupasta löytänyt. Halusin kirjan nimenomaan ruotsiksi, koska pyrkimykseni on lukea kaunokirjallisuus alkuperäiskielellä, jos vaan mitenkään mahdollista, ja lisäksi ruotsini on niin ruosteessa, että tekee vaan hyvää hieman verrytellä sitä. Kyseisen kirjan haluan lukea, koska muutama viikko sitten näkemäni filmatisointi ei vaan jätä minua rauhaan, ja uskon kirjan olevan vielä parempi. Ja löytyihän se pokkari Akateemisesta, vieläpä reippaasti suomenkielistä versiota halvemmalla. Lisäksi minulla oli vielä jäljellä Heliltä ja Simolta valmistujaislahjaki saamaani lahjakorttia, joten kiitos vaan kirjasta (aiemmin olen ostanut pari latte-mukia ja murokulhoa).

559,41 e lukee Sampo Pankin lähettämässä rakkauskirjeessä. Kolmen viikon päästä aikovat sen tililtäni periä. Onneksi olen riittävän persaukinen, jotta Kela maksaa korkoavustusta. Pitäisi vain jaksaa täyttää ne tarvittavat lomakkeet. Sitä ennen pitäisi jaksaa ottaa selvää siitä, mitä siihen lomakkeeseen tarvitaan liitteeksi. Aikaa on reilu viikko, mikäli haluan, että tuki maksetaan minulle etukäteen, ja kyllähän minä haluan, koska en muuten saa noita korkoja maksettua.

Huomenna oletettavasti sataa vettä, eikä minulla tietenkään ole edelleenkään sadeviittaa, joka kovasti helpottaisi tavoitettani pyöräillä töihin kuivana. On minulla tietty sexy musta kumipukuni, mutta sadetakilla ja -housuilla on tapana hiostaa rutkasti enemmän kuin sadeviitalla.

Pyöräni, tuo armas murheenkryynini, on nyt ollut reilun viikon riemunani. Kyllähän se jälleen toimii ongelmitta, mutta siitä riemusta piti pulittaa 95 euroa (ja se oli vieläpä alennettu hinta, lähtöhinta oli 106 e). Pyörän huoltamiseen, korjaamiseen ja varaosiin on nyt uponnut reilusti enemmän kuin mitä pyörästä maksoin, ja ostin sen muistaakseni vasta pari vuotta sitten (joskin käytettynä). Toisaalta, eihän sekään nyt järin hyvä lähtökohta ole, että "jos jokin menee käyttökelvottomaksi, heitä se menemään ja osta uusi".

Työmatkapyöräily sujuu odotettua kevyemmin, eli perslihakset eivät olekaan niin kipeät kuin pelkäsin. Enemmän yllätti kuitenkin se, että poljen "älyttömän lujaa". Mittarin mukaan vauhtini on kevyesti 20 km / h, kun se viime vuonna oli mielestäni samalla vaivannäöllä 18 km / h. Mietin jo, että mittarissa olisi vikaa, vaan kun se kuitenkin näyttää matkojen pituudet oikein, niin eihän vauhti silloin voi heittää. Poljen kotoa keskustaan hieman päälle 20 minuutissa, mutta oletettavasti aikaa kuluisi hieman enemmän, mikäli älyäisin lähteä matkaan ennen kuin vasta 20 minuuttia ennen töiden alkua. Pitää ehkä alkaa asennoitua niin, että pitää olla ovesta ulkona 8.05, niin pääsisin lähtemään 8.15. Tällä hetkellä siis asennoidun siten, että pitää olla ovesta ulkona 8.15, ja löydän itseni pyörän luota vasta 8.25. Ja ei, matka kotiovelta pyörätelineelle ei kestä kymmentä minuuttia, en vaan pysy aikataulussa. Tähän saattaa tosin vaikuttaa viimeaikainen taipumukseni rakentaa evässalaatti vasta aamupuuron syömisen jälkeen.

No, tulihan tässä taas höpöteltyä yhdelle illalle, jatketaan myöhemmin.

Jotain kerrassaan herttaisen hauskaa: NOM NOM NOM 4 FUD.